MESTARI keskeyttää ärjäisten.
Vaiti, sanon minä! Minä en viitsi kuunnella sinun lörpötyksiäsi. Huomenna hän lähtee — ja' samalla sinä, isäsi, veljesi, kaikki — koko roikka!
ANNI vaikenee ikäänkuin jähmettyneenä; sitten sammaltaa tuskallisesti.
Isä… isäkin…? Ei, ei… Mihinkä isä ja äiti sitten joutuvat tällaisena työttömänä aikana — ja niin monta lasta… Älkää sentään eroittako isää työstä… Hyvä mestari…
MESTARI keskeyttää järkähtämättömästi.
Se riippuu nyt kokonaan sinusta. Jos olet järkevä, niin ehkä annan heidän jäädä. — (Pahanenteisesti.) — Mutta ellet… ellet sinä…
ANNI keskeyttää tuskallisesti.
Älkää, herra mestari! Isä on ollut niin kauan täällä — koko ikänsä ja, ja… — (Miltei vaikeroiden.) — Niin, ettekö te sitten ymmärrä, että minä en voi, minä en voi…
MESTARI
No, sitten ei siitä enää kannata puhua. — (Ankarasti.) — Minä en anna itseäni pilkata!