ANNI yhä itkien.
Mutta sehän olisi valhe… minä tuntisin aina, että olen tehnyt rikoksen. Ei, minä en voi ottaa sitä… Ottakaa se takaisin…
MESTARI tarttuu hänen käsiinsä puhuen yhä kiihkeämmin.
Rakas Anni! Onko sekin mielestäsi rikos? Jospa vain tietäisit, miten syvästi sinua rakastan — niin et puhuisi noin… Minähän tahdon tehdä kaikki, mitä tahansa sinun hyväksesi, kun vain olisit toisenlainen… Anni, sinä saisit suuremman onnen — — —. sinun ei enää koskaan työssä tarvitsisi työssä käydä… minä korottaisin sinut konttoristiksi. Opettaisin sinulle kirjanpidon, veljesi pääsisi monttöriksi ja isäsi alityönjohtajaksi eikä huominen palkanalennus lainkaan koskisi heitä. Niin, sen järjestäminen on minulle helppoa — se olen minä, joka tässä tehtaassa määrään! Ajattele siis mikä valta minulla on! Etkö edes omaistesi tähden koeta olla järkevä — ajatella minunkin mieltäni…?
ANNI on monta kertaa koettanut keskeyttää mestaria; huudahtaa epätoivoisesti.
Herra mestari… Älkää puhuko enää… minä en voi! Kuinka minä sitten enää voisin olla täällä, katsoa ketään silmiin?
MESTARI huomaa Annissa horjuvaisuutta ja jatkaa yhä kiihkeämmin.
Oi Anni, minkätähden sinä kiusaat minua? Eikö sinulla ole lainkaan sydäntä? Sinä et yhtään ajattele, miten paljon olen kärsinyt sinun tähtesi… Älä nyt enää ole tuollainen! Tule nyt edes katsomaan minun huonettani. Ja luota minuun…
(Koettaa vetää Annia huoneeseensa.)
ANNI ponnistelee vastaan, rukoillen hätäisesti ja tuskallisesti.