ANNI liikutettuna.
Koska Kaarlo… mitä tarkoitat, sano.
KAARLO syleilee häntä, sitten pitäen käsistä puhuu matalalla, värisevällä äänellä.
Voi Anni! Minä en ymmärrä, en osaa sanoa miten onnellinen olen… En ole koskaan tuntenut tällaista ihmeellistä riemua kuin nyt.
ANNI keskeyttää ihmetellen.
Sinäkin! Tiedätkö Kaarlo… juuri sellaista outoa iloa minäkin tunnen… Ja minä olen…
(Hän ottaa taskustaan esiin käärön, aukaisee sen ja ojentaa Kaarlolle rautaisen sormuksen.)
Se on rautainen… sanoit kerran pitäväsi mustasta…
KAARLO seisoo, katsoo Aunia voimakkaan liikutuksen valtaamana; sitten värisevällä, katkonaisella äänellä.
Mitä tämä on Anni… Katsos, minäkin olen ostanut sinulle. Tuntuu niin omituiselta, niinkuin jokin tuntematon, sama salainen ääni olisi kuiskannut samaa kummankin korvaan.