— Mitä? Epäiletkö sinä? Ja siitä on vasta puoli tuntia, kun makasin syvällä, syvällä. — Katsos — multaa! Ooh — se on jo varissut.
Hänen sanansa hukkuvat räjähdyksen pauhuun ja luhistuvan rakennuksen jyminään; kuuluu viiltäviä kirkaisuja ja hätähuutoja. Eräs kädetön heittäytyy polvilleen toisten eteen, rukoillen sydäntäsärkevällä äänellä armoa, hänen luiset kellertävät kasvonsa ovat kuvaamattoman hädän ja epätoivon vääristämät ja kun ei kukaan vastaa, alkaa hän mielettömällä kiireellä riisua risaisia vaatteitaan, tarjoten niitä henkensä hinnaksi. Se vaikuttaa järisyttävästi toisiin — yhä useammat hukkuvat hulluuden harmaaseen hämäryyteen. Kaikki jotka kykenevät liikkumaan, alkavat ontuen, laahustaen, ryömien kierrellä ympäri holvista holviin kuni pyydykseen ahdistetut villieläimet; toiset yrittävät nousta kerran toisensa jälkeen, lysähtäen uudelleen ja uudelleen lattialle kunnes eivät enään jaksa.
Silloin tuntui haavoittuneista kuin koko kirkko olisi tulilieskana lentänyt raunioiksi heidän ympärillään, kaikki jylisi, ryskyi ja murskaantui, särkyneet kipsikoristeet ja kivilohkareet sinkoilivat sinne tänne hurjalla voimalla murskaten joukottain lattialla viruvia ja tukehuttava soransekainen savupilvi peitti kaikki sisäänsä kuin jättiläissuuri harmaa hämähäkinverkko.
Mutta kun se hiljalleen hälveni kattoa kohden ja he alkoivat tointua puhtaan ilman vaikutuksesta, huomasivat he pommin tulleen ikkunasta sisään ja räjähtäneen vastakkaisella seinällä repäisten siihen ammottavan aukon.
— Ulos!
Tuossa yksinäisessä huudahduksessa kuvastui yhtaikaa hämmästystä, epämääräistä riemua ja toivoa. Ja sitä säestivät sadat liikutuksesta vapisevat äänet. Heti kohosi kaikkialta kuihtuneita, kalmankalpeita kasvoja, sadat sammuneet silmät kirkastuivat ja tuo moniääninen huuto kasvoi, kajahtaen holvista holviin ikäänkuin yhdestä ainoasta, nääntyneestä jättiläisrinnasta puhjennut helpotuksen huokaus. Sitten näytti koko lattia heräävän eloon. Miltei kaikki liikahtivat ja suuri joukko alkoi lisääntynein voimin, kävellen, ryömien ja madellen pyrkiä aukkoa kohden.
Kauhea räjähdys keskeytti heidän matkansa: sadat voimattomuudesta vapisevat, horjuvat olennot paiskautuivat yhtaikaa lattiaan — aivankuin näkymätön jättiläinen olisi yhdellä ainoalla leimahtavalla sivalluksella pyyhkäissyt heidät maahan.
Suuri joukko jäi paikalleen, mutta useimmat nousivat uudelleen, lähtivät uudelleen aukkoa kohden. Ja taas kuului liikutuksesta vapisevia ääniä:
— Ulos! Ulos! Pois!
Etumaiset olivat jo perillä kun ulkopuolelta kajahti kylmä, ankara ääni: