Ilmassa leijaili tosin jääkylmää, hienon sateen tapaista sumua, mutta se ei peittänyt mitään viholliselta. Miehet pyysivät sävyisästi, että päällikkö suvaitsisi odottaa, kunnes saadaan vähän ruokaa.
— Vai niin. Te kieltäydytte tottelemasta. Te kapinoitte! — karjui eversti pahaenteisesti ja poistui. Hetken kuluttua kutsuttiin upseerit neuvotteluun.
Me emme kuulleet mitä neuvottelussa puhuttiin, mutta kauan se kesti ja me kyyristelimme juoksuhaudoissa väristen vilusta ja levottomuudesta. Kun upseerit vihdoin astuivat ulos everstin teltasta, hajaantuivat he rauhallisen näköisinä — puhumatta mitään.
Eräs nuori luutnantti yksin lähti kävelemään hiljaa leirin taakse metsään ja hetken kuluttua kajahti sieltä lyhyt, terävä pistoolinlaukaus.
Ja aivankuin ennen tehdystä sopimuksesta lähti kaksi upseeria astelemaan sinnepäin, mistä laukaus oli kuulunut — ja heidän jälessään kaksi sotilasta toisella kainalossa kangaspaarit. Kun he palasivat, lepäsi luutnantti paareilla. Hänen ohimossaan oli pieni pyöreä reikä, josta alkoi kapea veriviiru valuen lopulta alas niskaan.
Me emme saaneet mitään tietoa koko iltana — ja meidän levottomuutemme lisääntyi yhä.
— Mitähän ne oikein aikoivat? Miksi hän oli ampunut itsensä?
Ja koko illan puhalsi hyytävän kylmä tuuli aavikon tapaiselta suolta ja tähdet välkkyivät niin kummallisen kirkkaina ikäänkuin olisivat värisseet vilusta… Ja meidän vaatteemme jäätyivät yhdeksi tynkäksi, niin että oli vaikea liikkua.
Oi sitä yötä. Me olimme olleet kuusikin vuorokautta syömättä, kärsineet vilua, mutta ne yöt olivat olleet lapsenleikkiä tähän verraten; toisinaan tuli niin tuskallinen heikkous, että olisi tahtonut kuolla miten tahansa, vaikka hirsipuuhun, — kun vaan olisi päässyt siitä kauheasta. Jos olisi päivä, olisin varmasti kömpinyt juoksuhaudan reunalle ja antanut kuulien lävistää ruumiini.
Kaikkialla vallitsi vielä pimeänharmaa hiljaisuus ja salaperäisenä hyytävänä huntuna peitti sakea sumu kaiken näköalan. — Monet miesraukat eivät enää edes värisseet; viruivat vain jäätyneessä juoksuhaudassa kokoonkyyristyneinä kuni kuoliaaksi paleltuneet koirat. Kuin kloroforiunen lävitse kuulin joitakin kuiskauksia ja varovaisia eteneviä askeleita. Ne menivät ohi ja hetken kuluttua palasi vain yksi. Se pysähtyi meidän läheisyyteemme. Rykäsi ja sitten kuului äkkiä everstin uhkaava karjaisu: