— Hyödyttäisi, hyödyttäisi — kiivastui nuorukainen. — Yksi kaikkein pahimpia sortajia olisi poissa, se peloittaisi toisia ja lamauttaisi niiden sortohalua… Toiseksi se olisi vastalause meidän puoleltamme. Tahi pitääkö meidän hyväksyä se äänettömyydellä…?
— Ei, ei, ei! — huusivat monet kiihkeästi.
— Kyllä minun täytyy toistaa vieläkin kysymykseni, kuului äskeisen kysyjän rauhallinen ääni — Minusta pitäisi meidän joka asiassa ensimmäiseksi kysyä: Mitä se hyödyttäisi — olisiko siitä hyötyä sorretulle kansalle? Me emme saa tehdä mitään hyödytöntä. Ja yksityismurhat ovat sellaisia. Tai voitteko mainita, missä jokin korkea virkapaikka on jäänyt täyttämättä kun edellinen on tapettu? Tai onko joku sortoherra jättänyt virkaansa edes murhayrityksen tähden? Mitä se silloin toisiin vaikuttaisi?
— Hyvä! hyvä!
— Oikein puhuttu?
— Kyllä se vaikuttaa toisiin! — lisäsi toinen ja nousi seisomaan. —
Se ärsyttää — ei muuta! Mutta minulla on tehokkaampi keino.
— Anna kuulua!
— Selitä!
— Kuten tiedätte, on meillä noin 20 miljoonaa varoja toveri Karjagin'in testamentin johdosta. Jos nyt ostaisimme ministeri M:n palatsin läheisyydestä talon, kaivaisimme siellä uusimpien koneiden avulla pienen tunnelin ministerin palatsiin asti ja juoksuttaisimme sen alle putkea myöten esimerkiksi 500 kiloa pyroniittia… Kun sitten palatsissa parhaillaan on joku loistava juhla, kun koko taantumusvalta on koolla — silloin me sähkönappulan avulla sytytämme… Ja kaikki lentää atoomeiksi.
Eräs lihava, lempeännäköinen mies keskeytti tämänkin puheen.