Silloin kuului Andrein arka, pidätetystä kauhusta väräjävä ääni:
— Mutta Maksim, sellaisessa hukkuisi paljon viattomia… naisia, lapsia, vanhuksia. Kyllä se olisi sentään kamalaa… Meidän täytyy ajatella kaikkea inhimilliseltä kannalta ja sääliä viattomia…
Andrei vaikeni nähdessään Maksimin pistävän pilkallisen katseen ja hänen sanansa näyttivät koskevan Andreihin kuin kirvelevät ruoskaniskut.
— Kyllähän meidän ohjeeksemme tietysti parhaiten sopisi juuri sääli. — Minähän juuri viittasin miten rajattomasti hirmuhallitus on meitä ja omaisiamme säälinyt… Sinunkin nuori siskosi säälittiin kuoliaaksi — ennenkuin ehtisi turmeltua! Ja säälin valtaamana se on ammuttanut kaduille joukottain nälkäisiä vanhuksia, naisia ja lapsia — jotta niiden ei tarvitsisi kitua ja kuolla nälkään… Ja pikkupojat on ammuttu alas puista, niinkuin pienet linnut…
— Vaiti, vaikene… mitä sinä…? Minä vain… minun on vain kamala ajatella, että työläisetkin, joiden asiaa me olemme myös koettaneet ajaa… että hekin…
— Veljet — keskeytti Maksim hillityllä kiihkolla — Meidän täytyy heti päättää, harjoitammeko sääliä, vai pelotammeko? Molempia emme voi. Mitä tulee työläisiin, niin heille voidaan ilmoittaa vähän ennen, että jättävät kaupungin, ja lisäksi voidaan säästää esikaupungit… Mutta uskokaa, veljet: jos he tietäisivät tämän suunnitelman, olisivat tuhannet valmiit hautautumaan raunioihin vaimoineen ja lapsineen — niin suuri on siellä kurjuus ja epätoivo. Ja sitäpaitsi heidätkin yhdistää meihin sama side.
Hän jatkoi edelleen:
— Te tiedätte, että meidänkin hirmuhallituksemme ainoa pyrkimys on saada tuleva sota mahdollisimman veriseksi ja kauheaksi: sitä varten on armotta ryöstetty kansan varat ja voimat. Heidän ihanteensa on siis: hävitys, kurjuus ja kuolema, ja toimintaohjeena: kidutus, kauhu ja kuolema. Menettelytapa on siis täysin sopusointuinen ihanteelle… Kun me näitä vastaan alkaisimme suurenmoisen taistelun puhtaan säälin aseilla, niin saavuttaisimme tosin sangen pian kirkkaan marttyyrikruunun — mutta älkäämme silloin sekoittako siihen väkivaltaa.
Tai jos otamme vallassaolijain ihanteen, niin älkäämme sekoittako siihen sääliä. Toinen tai toinen. Ja minä ehdotan, että otamme saman kuin sortajatkin. Kohottakaamme kuolema kunniaan, kuolema valtaistuimelle. Sitähän he juuri tahtovat.
Tuo kolea, pilkasta ja vihasta värisevä ääni valtasi jokaisen, tempasi mukaansa kuin lumivyöry. Kaikkialla näkyi raivosta säihkyviä silmiä, puristettuja nyrkkejä, kuului hammasten kiristystä…