Kylmä värähdys syöksyi hänen ruumiinsa lävitse: näky oli niin kammottavan suuremmoinen.
Hiukan alempana liiteli muutamia pilven lonkareita jotka tulen kajastuksessa muistuttivat jättiläissuuria vereen tahrautuneita ilmalaivoja ja niiden alapuolella hehkui hirvittävässä syvyydessä palava kaupunki kuin jättiläissuuri tulivuorenaukko. Siitä nouseva mustanpunainen savu peitti hehkuvan laavan lailla koko eteläpuolen, häipyen mustana jättiläisvirtana kaukaiseen pimeyteen. Mutta pohjoispuolella oli niin valoisaa kuin päivällä, sieltä korkeudesta näyttivät naapurikaupungit olevan uskomattoman lähellä, niiden sivulla olevat vuoret hehkuivat heleän punaisina ja suuret lumiset metsät muistuttivat kukkivia ruusukenttiä.
Hän on kylmästä miltei jäykistynyt, ja aivoissa pyörii kaikki kuumeisen sekavana.
Koneellisesti muuttaa hän uuden happisäiliön, mutta ei auta. Hämärästi hän vihdoin käsittää mitä on tapahtunut — hän on siis murhannut miljoonia — hän on siis maailman suurin murhaaja. Käheä voihkaus tunkeutuu hänen kurkustaan ja hän tuijottaa sinne alas kuin mieletön.
Äkkiä vääristyvät hänen kasvonsa kauhusta — hän kumartuu, kuuntelee henkeä pidättäen…
— Mitä, mitä? Ne huutavat…
Sieltä palavasta syvyydestä kuuluu huuto, ikäänkuin lukemattomien hukkuvien huuto. Mutta se kasvaa, kiihtyy, muuttuu uhkaavaksi. Maksim vavahtaa kuin työnnettäisiin pistin hänen ruumiinsa lävitse: hän kuulee miten hennot lastenäänet vaikeroivat sydäntäsärkevästi…
— Äiti, äiti, äiti…
Maksim tarttuu suonenvedontapaisesti ohjauspyörään, kiihdyttää vauhtia äärimmilleen ja ohjaa ylöspäin — ei nouse vähääkään. Hän hätkähtää kuuntelee, katsoo alas ja silloin hän jäykistyy liikkumattomaksi, tuntee veren hyytyvän suonissaan. Tuo suunnaton tulipätsi kohoaa ylöspäin, sen vauhti kiihtyy kiihtymistään — eikä kone nouse enää vähääkään. Hän ei voi paeta minnekään, hän on tukehtumaisillaan, tuo hirvittävä huuto lähenee lähenemistään, hän parahtaa kuin kuolettavasti haavoitettu eläin. Tulimeri lähenee hirmumyrskyn pauhinalla, suureten peloittavan nopeasti, ja sen lävistävä kirkkaus sokaisee hänen silmänsä. Sieltä kuroittautuu häntä kohden lukemattomia käsiä, äitien tuskasta ja vihasta vääntyneitä kasvoja, satojen tuhansien pienokaisten kyyneleisiä, syyttäviä silmiä. Hän peittää kasvonsa, mutta samassa värähtää koko maailman avaruus; miljoonista kurkuista kajahtaa kammottava, pitkäveteinen huuto:
— Murhaaja! Murhaaja!