Taaskin valtasi hänet toivo: ehkä hänet pestään lämpimällä vedellä, hänen ruumiinsa lämpenee — ja hän voi ehkä liikkua.
— Tämä taisi olla hyvä ihminen, — sanoi toinen eukko, kun he olivat jääneet kahden.
— Oli se. — Saa nähdä, meneekö mies uusiin naimisiin…
— Tietysti! Mies parhaimmillaan, eikä lapsiakaan kuin yksi…
— Niin, ei yksi lapsi mitään haittaa! Ja leskistä pidetäänkin enemmän… Hahahaa!
Ja yhtä viiltävän kylmää kuin heidän puheensa ja naurunsa, oli myöskin se vesi, jolla he hänen ruumistaan pesivät.
Kun hänet oli pesty, puettu ja pantu arkkuun, tuli hänen miehensä ja sanoi melkein vieraalla, käheällä äänellä:
— Jättäkää hänet tänne.
Eukot menivät.
Sitten avattiin ovi, ja hän kuuli äänen, joka sai hänen tuskansa korkeimmilleen — pienen poikansa äänen.