Hänet esitetään parille tuntemattomalle, ja toisia tervehtii hän tuolla suoralla, teeskentelemättömällä, sydämellisellä tavalla, joka valtaa kaikki.
STORM kätellen vieraita. Hyvää iltaa, neiti. — No terve! — Miten voitte, neiti? — Hyvää iltaa, herra Göös. — Kas, Arvid… — Mirjamille — Sallikaa minun onnitella teitä ja kiittää ystävällisestä kutsustanne.
MIRJAM iloisesti. Kiitos vain teille, että vihdoinkin tulitte… Me olemme jo puolen iltaa teistä puhuneet!
STORM hiukan hämillään. Todellakin! Saanko kysyä, mikä on tuottanut minulle sen kunnian?
GÖÖS änkyttäen puoleksi arasti, puoleksi röyhkeästi. Jotta ei kukaan saisi syyttää minua takanapäin puhumisesta… niin minä ilmoitan, että olen sanonut… olen väittänyt, että te olette hullu…
Kaikki seisovat äänettöminä, aivankuin jäykistyneinä paikoillaan.
STORM ääntään alentaen. No, mikä on saattanut antaa teille sellaisen käsityksen?
GÖÖS. Niin… minusta henkilö, joka antautuu tekemisiin markkinahuijarien kanssa… jolle ylioppilaslakin puhtaus ei ole suurempiarvoinen… sellainen menettely osoittaa, että… että minä olen oikeassa.
STORM on laannut hymyilemästä ja kysyy hiljaa. Niinkö?
GÖÖS juopuneen uhmalla. Niin!