Näyttelijätär Mirjam Krausen huoneusto. Näkyvissä on hienosti kalustettu seurusteluhuone pianoineen, tauluineen, mattoineen; eräällä seinällä on joukko seppeleitä; kukkia on paljon ja niiden tuoksu täyttää huoneen. Kaikki osoittaa hienoa, jonkunverran synkkää vaikutusta suosivaa makua. Vasemmalla on eteinen, perältä johtaa ovi ruokailuhuoneeseen ja oikeanpuoleisesta päästään makuuhuoneeseen. Kaikilla ovilla aistikkaat, hiukan raskaat verhot.
Hänen luonaan on muutamia henkilöitä pienillä nimipäiväkutsuilla. Näkyy, että äskettäin on tarjottu kahvia liköörin kera — muutamat lasit ovat vielä puolillaan.
Mirjam istuu paraillaan pianon ääressä soittaen. Hänellä on kaunis, solakka vartalo, hienopiirteiset kasvot ja sielukkaat silmät. Jo hänen vapaa, siro asentonsa mutta ennen kaikkea hänen hienostunut kosketuksensa ilmaisee taiteilijan. "Valse triste" väräjää huoneessa niin omituisen hillittynä ja salaperäisenä, että se on vallannut kaikki vieraat.
Kun soitto on vaiennut, ovat vieraat yhä vaiti ja useiden kasvoilla kuvastuu vakavuus ja liikutus.
LINDEVALL nuori, komea mies, puhuu sydämellisesti; mutta hänen äänessään on myös hieman hilpeätä leikillisyyttä. Samalla kun kiitän meidän ihastuttavaa emäntäämme hänen henkevästä soitostaan, täytyy minun myöskin moittia häntä. Moittia siitä, että me saamme kuulla häntä niin kovin harvoin. — Mirjamiin kääntyen — Ja minun mielestäni te menettelette siinä hyvin väärin — sillä tehän olette myöskin valmis soittotaiteilija.
MIRJAM. Sallikaa…
Mutta hän ei ehdi sanoa enempää, sillä samalla Göös keskeyttää hänet huomaamattaan. Tämä on lihavahko nuori mies, pulleat kasvot sileäksi ajellut; hän on hiukan juopunut ja puhuu suuriäänisesti ja itsetietoisesti.
GÖÖS. Minä yhdyn täydellisesti tuomari Lindevallin moitelauseeseen ja luulen, että kaikki läsnäolijat yhtyvät siihen. Niin, minä vain toivon, että teillä olisi monta nimipäivää vuodessa — silloin ette ainakaan voisi kieltäytyä soittamasta!
MIRJAM. Minä pyydän, herra Göös…
LINDÉN kalpea, pitkätukkainen, luonteeltaan tunteellinen ja innostuva. Kyllä minunkin täytyy sanoa, etten ole kenenkään kuullut esittävän sitä noin hyvin. Ja minkä ihmeellisen tunnelman te saattekaan aikaan… Minusta tuntui aivankuin huoneen lävitse olisi leyhähtänyt jääkylmä henkäys… tai jokin salaperäinen varoitus. — Hiljempaa — Tai niinkuin olisi täällä esittänyt tanssinsa näkymätön kuolema…