LINDEVALL lämpimästi. Ei mitään, veli hyvä… Se vahinko sinulle vain sattui, kun näin myöhään tulit, ettet kuullut emäntämme soittavan — vieläpä sinun lempisäveltäjääsi Sibeliusta.
STORM. Todellakin! Eihän vain Valse tristeä?
LINDEVALL nauraen. Juuri sen hän soitti!
STORM. Minua vaivaa sitten tänään kova onni! Jospa sen olisin tietänyt, niin olisin tullut vaikka miten…
MIRJAM hymyillen. No, ei vahinko ollut niin suuri, herra Storm!
STORM. Oli… kyllä se oli minulle vahinko… — (Katsoen Mirjamiin ihailevan tutkivasti, lisää hetken kuluttua hiljaa) — Pidättekö tekin siitä — sellaisesta musiikista?
MIRJAM. Kyllä — minä suorastaan ihailen sitä. No, enkö minä saisi pitää siitä?
STORM. Tietysti saatte! Se minua juuri ilahduttaa… Mutta nyt olen yhä enemmän pahoillani, etten kuullut teidän sitä soittavan.
MIRJAM katsoo Stormiin omituisen kiehtovasti ja sanoo hiljaa. Ehkäpä… ehkäpä minä saan soittaa sen teille joskus toiste…?
STORM sydämellisesti. Minä olen teille hyvin kiitollinen lupauksestanne!