LINNEA. Te rakastatte siis musiikkia, herra Storm?
STORM. Suuresti.
LINNEA. Niin, mitä olisikaan elämä ilman musiikkia! Ja musikaalisesti sivistyneelle ihmiselle se muuttuu suorastaan välttämättömäksi… Teille, joka tietysti tunnette musiikin ihan perinpohjin, on…
STORM vilkkaasti, keskeyttäen. Päinvastoin! — Ah, suokaa anteeksi, että keskeytin teidät — tein sen aivan huomaamattani… Niin, minun piti vain sanoa, että tunnen sangen vähän musiikkia. Ja niin paljon kuin musiikkia rakastankin, niin en aio koskaan ruveta sitä teoreettisesti tutkimaan. Minä pelkään kadottavani silloin jotakin…
MIRJAM. Kadottavanne — sehän on intresantti käsitys. Mutta sitä suuremmalla mielenkiinnolla kuulisin, mitenkä musiikki teihin vaikuttaa — mitä tunteita ja mielikuvia se teissä synnyttää…
STORM sydämellisesti. Tiedättekö, minusta ei tässä yhteydessä kannattaisi puhua lainkaan! — (Hymyillen häveliäästi) — Minä olen siinä suhteessa aivankuin jokin mustalainen — sillä joskus vaikuttaa musiikki minuun aivan naurettavasti.
LINNEA. Naurettavasti…? Miten se olisi mahdollista?
STORM avomielisesti. En tiedä, mutta niin se vain on… Kerrankin saatoin itseni suorastaan naurunalaiseksi…
SYLVIA innostuneena. Oi kertokaa se, herra Storm… Olisi niin hauska kuulla…
Painaa hämmentyneenä katseensa alas.