STORM hymyillen sydämellisesti. Olisiko teistä hauska kuulla, miten minä olen ollut naurunalainen…? Niinkö? — No, voinhan sen kertoakin, ei se mitään vaarallista ole… Niin — minä olin juuri äskettäin tullut yliopistoon ja kuuntelin soittoa eräänä iltana puistossa; soitettiin erästä sovitusta, jossa on paljon kansanlauluja. — Silloin sattui korviini eräs sävel, laulu — niin läheinen ja samalla kaukainen ja suloinen, että minä aivan huumaannuin… Se oli laulu, jota en ollut kuullut senjälkeen kuin aivan pienenä lapsena… Ja äkkiä muistin kaikki… Tuon lyhyen sävelen aikana minä elin uudelleen kappaleen lapsuuteni elämää. — (Muistojensa valtaamana) — Minä olin olevinani vielä pieni poika, joka paitasillaan meni eräänä ihanana aamuna isän luokse heinäpellolle… ja jolle heinäväki nauroi… Minä näin äitinikin vielä nuorena — samanlaisena kuin silloinkin, kun hän lauloi tuota laulua… Enkä minä sillä hetkellä muistanut lainkaan sitä, että olin elänyt jälkeenpäin, kasvanut isoksi, käynyt koulua ja ehkä hiukan kärsinytkin. En sitäkään, että äiti oli jo kauan maannut mullan alla… en mitään… Ja silloin lakkasi soitto yht'äkkiä, kuului joitakin kättentaputuksia — ja taas minä näin väkijoukon, ravintolan värilliset sähkölamput, ympärillä mustan syysillan… Ja minusta tuntui aivankuin olisin juuri silloin kadottanut ainiaaksi jotain kallista ja rakastettua… niinkuin olisin saanut hirveän iskun — ja minun täytyi nojautua puuhun… Minä en ollut itkenyt kahdeksaan vuoteen, mutta silloin minä itkin. — Muuttuen iloisemmaksi — Ja aiheutin tietysti ilmeistä huvia verrattain suurelle katselijajoukolle.

SYLVIA kääntyy poispäin ja pyyhkii silmiään. Useat näyttävät liikutetuilta.

LINNEA kuiskaa liikutettuna. Kummallista…

STORM. Ja ajatelkaa, se ei ollut kerrassa mikään… Se oli vain tavallinen kansanlaulu — (Hämillään) — Mutta hyvät ystävät… nyt minä myöskin teen itseni naurettavaksi kertomalla tuollaista joutavaa…

ÄÄNIÄ innokkaita, vastustavia.

— Ette mitenkään, herra Storm!

— Mitä te puhuttekaan…

— Päinvastoin!

— Siitä on kauan, kun olen kuullut jotakin noin mielenkiintoista…

INGRID, joka on pistäytynyt ruokailuhuoneessa, menee Mirjamin luokse ja kuiskaa jotain hänen korvaansa.