STORM katsoen häneen pitkän aikaa tutkivasti. Miksi ei? Mitä sinä sillä tarkoitat?
MIRJAM keksii pelastuksen; hän painautuu Stormia vastaan kuiskaten.
Rakas… siellä on vielä epäkunnossa…
STORM. Niinkö… sinä, sinä — (Suutelee) — Nyt minun täytyy mennä. — (Aivankuin jonkun epäluulon kalvamana) — Mutta sano minulle Mirjam — onko siinä perää, että…
MIRJAM hätkähtäen. Missä?
STORM. Ei missään. Minä olin vain typerä. Hyvästi!
MIRJAM levottomasti. Sano mitä tarkoitit..?
STORM. En sano… Se oli vallan joutavaa mitä aioin sanoa, ja nyt olen iloinen, etten sanonut… Hyvästi rakkaani.
MIRJAM. Hyvästi.
Suutelevat. Storm poistuu.
Kun Storm on mennyt, kävelee Mirjam kiihkeänä, omituisen liikutuksen vallassa lattialla. Seisahtuu ja nostaa kätensä, aivankuin tahtoisi syleillä jotakin näkymätöntä olentoa ja hymyilee omituisesti.