STORM istahtaa rahille pää käsien varassa ja huohottaa raskaasti.
Äänettömyys.
LINDEVALL rauhoittaen. Älä ajattele sitä nyt enää… Sinä tulet hulluksi tuollalailla…
STORM. Mutta mitään muutakaan en voi ajatella… Ja miksi en kuunnellut häntä… Sillä hän oli viaton…
LINDEVALL. Viaton…?
STORM antaen hänelle kirjeen. Lue.
LINDEVALL lukee mielenliikutuksen vallassa. Miten sait tämän?
STORM. Hänen kamarineitsyensä kävi täällä… Ja häneltä sain tietää totuuden… Ja se ilmenee tuossa kirjeessäkin…
LINDEVALL epäröiden, hieman katkerasti. Mutta onhan hän kuitenkin ollut… Lundin kanssa ennen…
STORM väsyneesti. Sitä minä en enää ajattele — minä ymmärrän sen nyt… — (Kuin uudestaan havahtuen; hurjan epätoivon vallassa.) — Voi, mitä minä onneton tein…? Ooh!