Sadovsky astui Korpelan luokse, syleili ja suuteli häntä, astui askeleen taaksepäin ja liikutettuna, katkonaisesti sanoi:
— Toverit… veljet… Kiitän teitä!
Hän kääntyi ja astui pää pystyssä ulos — poliisijoukon saattamana…
Uudestaan viritettiin hehkuva Marseljeesi… mutta Sadovsky sulettiin pimeään vankivaunuun ja vietiin uudestaan tyrmään…
* * * * *
jokainen ymmärtää, kuinka hartaasti tuo sairas vaimoparka halusi vielä kerran tavata miestänsä. Hän lähetti erään tuttavansa pyytämään lupaa läänin kuvernööriltä ja kuvernööri — entinen suomalainen upseeri — lupasi sen hänelle. Tähän luottikin vaimoparka ja eräänä päivänä, saadessaan kutsun tulla miestänsä tapaamaan, hän nousi horjuvana, kuumeisena vuoteeltaan ja meni suurella vaivalla vankilaan; mutta saman päivän aamuna oli hänen miehensä jo lähetetty Pietariin — odottamaan tuomiota rikoksesta, jonka laatua ei vielä tiedetty. Mutta ei tarvinnut vaimonkaan sinne turhaan itseänsä vaivata — hänet vangittiin myöskin ja lähetettiin neljän päivän kuluttua Venäjälle. Hänet tuomittiin ja lähetettiin Siperiaan — siitä syystä, että oli kerran saanut kirjeen eräältä vallankumoukselliselta sukulaiseltaan. Siperian kauhuja ja kärsimyksiä hänen taudin runtelema ruumiinsa ei enää kestänyt: tundrojen jäinen viima hänen heikon elonliekkinsä sammutti…
Ei olleet omaisten hellät kädet keventämässä hänen viime hetkiään, ei saanut hän enää nähdä kotiaan… miestään… Sillä mies istui samaan aikaan Pietari-Paavalin linnassa ja odotti tuomiota olemattomasta rikoksesta…
TUOMITTU
I.
Hän oli ollut niin reipas, elämänhaluinen, toivorikas — sillä hän oli kahdenkymmenen vuotias ja naimisissa vasta vuoden.