Kratinos poistuu.
SPARTACUS. Näetkö nyt, Artarik! Ja minä sanon vieläkin, että meillä ei ole pienintäkään toivoa… Me olemme tähän asti voittaneet, mutta nyt on meillä jälellä vain kuolema. Ja kuoltava on meidän niin, että ylimykset sen aina muistavat!
Artarik tuijottaa äänettömänä maahan.
SPARTACUS. Kratinos! — (Kratinos ilmaantuu teltan aukkoon.) — Toimita teltta heti paikalla puretuksi! — (Katsahtaa synkästi Licinian ruumiiseen ja peittää sen viitallaan.) — Ja sinä, Artarik, käske myöskin gladiaattorit tänne! —
Poistuvat; teltta puretaan nopeasti. Kauempaa kuuluu joukkojen epämääräinen sorina.
Kun teltta on poissa, näkyy Spartacus yksin ajatuksissaan katselevan viehättävää maisemaa, joka nyt näkyy esteettömästi. Karmides, Artarik, Garizo, Enomanus ja joitakin muita tulee; heidän takanansa kuuluu gladiaattorien tahdikas astunta ja joukko noita pelätyitä miehiä lähestyy kaksoisrivissä, jääden vasemmalle.
SPARTACUS.
Eunus ei siis enää tullut…?
ARTARIK.
Ei.
SPARTACUS. Siis asiaan! Minä ehdotan, että tähän solaan jään minä gladiaattorien kanssa, Artarik asettuu joukkoineen meidän taaksemme; Karmides menee joukkoineen tuonne kukkulalle ja metsään, Garizo gallialaisineen toiselle puolen solaa. Kun minä gladiaattorien kanssa olen kaatunut ja he ryntäävät voiton hurmiossa ylitsemme Artarik'in joukon kimppuun, silloin hyökkää Garizo toiselta ja Karmides toiselta puolelta kaikilla voimillaan heidän kimppuunsa… Näin luulisin olevan parasta asettautua.
KARMIDES. Suunnitelma on hyvä kuten aina, mutta en oikein ymmärrä … minä jäisin toimettomaksi siksi kunnes sinä olet kaatunut, kuten sanoit. Emmekö me pidä puoliamme heitä vastaan, kuten ennenkin?