— Ave libertas, morituri te salutant!
Kaikki yhtyvät huutoon, se vyöryy kauemmaksi; joukot yhtyvät siihen. Ja kaukaa alkaa kuulua orjien laulu.
SPARTACUS (omituisella, miltei hellällä äänellä.) Hyvästi veljet! — Gratus … opettajani… isäni… — (Ojentaa kätensä.)
GRATUS (painaa Spartacuksen rintaansa vastaan, aikoen sanoa jotain,
mutta ääni tarttuu hänen kurkkuunsa ja vain vaivoin kuiskaa hän
käheästi.)
Spartacus…
SPARTACUS (pitäen vielä Gratuksen kättä; hiljaa.)
Tämä on siis viimeinen ilta… Ja miten ihanasti kultaa aurinko viime
säteillään tuon kukkulan… — (Hetken äänettömyyden jälkeen.) —
Gratus, muistatko vielä Traakian vuoria…?
GRATUS (pudistaa äänettömänä hänen kättään, kääntäen kasvonsa poispäin.)
Useat gladiaattorit alkavat äänettöminä hyvästellä toisiaan.
SPARTACUS (lähenee, välillä pysähtyen ja epäröiden, Licinian ruumista, paljastaen hänen kasvonsa; nostaa hänet syliinsä kuin lapsen, puristaen rajusti rintaansa vastaan; suudellen kalpeita, kuolleita huulia kuiskaa hän raivokkaassa epätoivossa, hammasta purren.)
— Licinia … Licinia…
Kantaa hänet vasemmalle erään pensaan suojaan, peittäen hänet huolellisesti viitallaan; kuiskaa hiljaa, vain huulillaan.