Eteisen seinämällä istuu Spartacus, tutkien erästä pergamenttikääröä. Hänen vartalonsa on pitkä, jäntevä ja notkea, liikkeensä varmat ja sulavat. Hänen kasvonsa ovat kauniit — vain suun ympärillä on kivikova piirre ja silmissä jäätävä kiilto, joka on syntynyt alituisesta elämällä ja kuolemalla leikkimisestä. Kun hän puhuu, ovat hänen sanansa lyhyet, ja vaikka hän yleensä puhuu omituisen hillitysti — aivankuin tahtoisi siten peittää sisässään hehkuvan tulen — niin vaikuttavat hänen sanansa, hänen äänensä synkkä sointu tavattoman voimakkaasti. — Nyt hän näyttää miettivältä, tunteelliselta ja kauniilta, kun hän toisinaan nostaa katseensa ja tuijottaa ajatuksissaan eteensä.
Muut gladiaattorit seisoskelevat ryhmissä katsellen, miten Karmides, eräs tavattoman kaunis, nuori gladiaattori, miekkailee erään toisen nuoren gladiaattorin kanssa. Taisteilijoiden sorjat, öljytyt ruumiit välkähtelevät kuin kiillotettu pronssi ja toisinaan kun he silmänräpäyksen ovat aivan liikkumattomina, näyttävät he ihanilta kuvapatsailta. Miekkailun kestäessä kuuluu katselijoiden joukosta muutamia varoitus- ja kehoitushuutoja.
ÄÄNIÄ.
— Varo, Karmides!
— Nyt hyökkää!
Hetken miekkailtuaan iskee Karmides miekan vastustajansa kädestä.
Lopettavat taistelun.
HUUTOJA.
— Hyvä, Karmides!
— Sepä kävi nopeasti!
— Sinä tulet vaaralliseksi…
GRATUS (eräs vanhanpuoleinen, kookas traakialainen gladiaattori, taputtaen hävinnyttä olalle.) Miten luulet kestäväsi huomenna, poikani?
KRATINOS (huolettomasti.)
Samantekevä!
ÄÄNIÄ.
— Vai niin! Aijotko huomennakin luopua miekastasi?
— Jos sen teet, niin luulen, että olosi areenalla käy hieman kuumaksi!
Naurua.
KARMIDES (kuin itsekseen.)
Huomenna siis alkavat näytökset…