ENOMANUS.
Entä sitten?
KARMIDES. Eipä erikoista. Olisi vain hauska tietää, ketkä meistä huomen illalla tähän aikaan elävät.
ENOMANUS. Mitä sinä siitä huolit! Minä muuten arvelen, että ne, jotka eivät areenalle kaadu, ne elävät!
Naurua.
GRATUS.
No, kuolema ei ole niinkään paha. Tämä elämä ei ole sen parempi.
KARMIDES. Niin, niin… Kuolema areenalla ei olekaan mitään… Mutta ajatelkaa Kleomenesta… — (Viitaten miekkailuhuoneeseen.) — Tuolla istuu hän kytkettynä ja odottaa milloin Licinius lähettää noutamaan hänet ristinpuuhun…
ARATUS. Oma syynsä! Miksi hän kieltäytyi lähtemästä areenalle… Mokoma pelkuri!
KARMIDES. Sinä itse pelkuri olet eikä Kleomenes! Hän vain ei tahtonut enää taistella veljiänsä vastaan.
ARATUS (pilkallisesti.) Veljiänsä vastaan! Pitäköön kukin huolta itsestään! Ja minkätähden loukkasi hän Liciniusta? Piti hänen tietää, että siitä menettää henkensä…
CRIXUS (kookas, kiihkeännäköinen gladiaattori.) Ei! Tämä menee jo liian pitkälle! Te näette, miten yhdestä turhasta sanasta saattaa milloin tahansa joutua ristille kuten Kleomenes nyt joutuu… Meidän pitäisi sittenkin tehdä jotakin … ryhtyä johonkin…