KARMIDES.
Älkää huutako, meidän täytyy ajatella, miten voisimme…
HUUDOT.
— Katsokaa katkaistua kättäni!
— Kapinaan!
— Kuolemaan!
Naisorjain komeron ovelle ilmestyy useita puolialastomia, kalpeita ja pelästyneitä naisia, ja muutamat lapset alkavat itkeä.
ARTARIK. Älkää huutako! Ettekö ymmärrä, että meidät kuullaan! Meidän täytyy suunnitella, saada aseita ja sitten päästä yhteyteen toisten kanssa…
Äkkiä aukenee ovi ja orjavouti ilmestyy ovelle — ja silmänräpäyksessä syntyy haudan hiljaisuus; lapsetkin lakkaavat itkemästä — hekin hienolla vaistollaan käsittävät, että jotain tavatonta on tuossa äkillisessä hiljaisuudessa… Vouti silmäilee hetken orjajoukkoa pahaenteisin, uhkaavin katsein ja kysyy vihdoin hitaasti:
VOUTI.
Mitä täällä on?
Pitkä, kiduttava hiljaisuus — ja yht'äkkiä syöksyy Garizo raivokkaasti kiljaisten voudin kimppuun, iskien häntä kivellä päähän; vouti lyyhistyy maahan, jääden siihen tunnottomana makaamaan.
HUUTOJA (kauhistuneita, epätoivoisia ja hurjia.)
— Mitä sinä teit?
— Hän kuoli!
— Olemme hukassa!
— Nyt joudumme kaikki ristille!
— Kuolema voudeille!
— Kapinaan!
— Jumalat, me olemme hukassa!
— Ulos! Mennään pois!
— Me olemme hukassa!
— Kapinaan!
Joukko liikehtii, se aikoo rynnätä ulos orjavankilasta, muutamat ovat jo ovella —- mutta silloin syöksyy portaita alas Licinius, ja kaikki seisahtuvat kuin naulattuina.
LICINIUS Mikä melu? — (Huomaa voudin.) — Haa! — (Kääntyy nopeasti takaisin sulkien oven.)