Perimäisessä luolassa on jo kaikki valmista; ruuvipenkeillä viruvat soihtujen himmeässä, kellertävässä valossa luonnottomasti venytetyt, liikkumattomat ruumiit. Suuri rautaovi suletaan ja heti kuuluu sen takaa Agilon tukahutettu parkaisu ja sen jälkeen toinen.
HILDEGARD (syöksyen epätoivoisesti paksua rautaovea vastaan.)
Agilo! Veljeni, veljeni, veljeni! — (Huutaa hurjasti.) —
Viekää minutkin tuonne!
LICINIUS (miltei makeasti.)
Sinä tahtoisit seurata veljeäsi?
HILDEGARD.
Tahdon!
LICINIUS.
Hyvä on. Sinä saat seurata häntä — Manalaan. — Viekää hänet ylös!
Häneen tartutaan ja lähdetään kulettamaan ylös rappusista.
Rautaoven takaa alkaa kuulua ruoskien vinkuna ja läiske, ruoskittavien tuskallinen ähkynä ja voihke. Joku nainen kirkasee vihlovasti, lapset itkevät ja muutamat naiset heittäytyvät maahan Liciniusta kohden ja joukosta kuuluu kauhistuneita, rukoilevia
ÄÄNIÄ.
Armoa, herra! Armoa!
LICINIUS.
Teidän vuoronne tulee heti!
ÄÄNIÄ.
Armoa, armoa!