GARIZO.
Miksei hän jo kuole? Kuinka kauan hän kestää?
ÄÄNIÄ.
Vettä, vettä!
ÄÄNI.
Niin, miksei hän kuole?
RODULF (tulee horjuen seinämältä ja kumartuu kuolevan libyalaisen ylitse, tarkastaen hänen selkäänsä.) Ihmeellistä, kuinka kauan hän kestää, ja hänen selkänsä on aivan riekaleina … tuo paljas lapaluukin nousee ja laskee hänen hengittäessään kuin elävä olento. Eh, julmurit, kun ripottivat hiekkaa tuollaiseen… No, nyt se alkaa taas…
KHAKU (nostaa päätään ja silmät kauhusta pyöreinä huutaa.)
Älkää päästäkö sitä päälleni! Se on leijona! Auttakaa!
ARTARIK (joka koko ajan on synkästi tuijottanut yhteen paikkaan, nostaa päänsä, katsoo huutajaan kiusaantunein kasvoin ja sanoo kolkosti.) Tukkikaa hänen suunsa!
ÄÄNIÄ.
— Hän hourii!
— Hän kuolee!
— Pian hän kuolee!
ERÄS KYTKETYISTÄ (sanoo raivostuen.)
Sinä, Artarik olet syypää onnettomuuteemme! Sinä kehoitit kapinaan!
ÄÄNIÄ.
— Se on totta!
— Tuki nyt itse hänen suunsa!
— Pian hän kuolee, katsokaa…
KHAKU (keskeyttäen.) Missä on keihääni? Myöhäistä, myöhäistä… (Korisee joitakin epäselviä sanoja ja entistä äänekkäämmin kuuluvat valitukset, voihkeet ja) vettä, vettä!