AGILO (kohoutuu hiukan; hänet on ruoskittu ja hänen molemmat silmänsä ovat puhkaistut; katkerasti, hampaitaan kiristellen hän sähisee.) Tappakaa minutkin…
Valitukset ja rukoilevat pyynnöt: vettä, vettä! ovat ainoana vastauksena.
AGILO.
Rukoilen teitä … surmatkaa minut.
ÄÄNIÄ.
— Ei ole aseita!
— Niin, millä?
AGILO. Garizo! Toverini, veljeni … muistatko, että minä kerran pelastin sinut kuolemasta… Nyt pyydän sinua: surmaa minut!
Ei vastausta.
AGILO (haparoiden epätoivoisesti käsillään.) Missä sinä olet Garizo? Vastaa! Olethan sinä elossa … kuulin äänesi… — (Valittaen.) — Kaikki on minulle nyt pimeätä … minun ympärilläni on musta yö… Ja kaikki ovat minut hyljänneet — kuolemakin… Missä on Hildegard? — Niin, niin … minä muistan…
GARIZO (käheästi, raskaan liikutuksen valtaamana.)
Minä en voi mitään, Agilo… Minun käteni ovat kahleissa…
AGILO (epätoivoisesti.)
Rodulf, surmaa sinä minut…
KARMIDES.
Tappakaa hänet! Ei tätä jaksa kuunnella!