ÄÄNIÄ.
— Se on oikein niille koirille!
— Oikein, Licinius!
— Ankara menettelytapa on paras.
ANICIUS.
Antaa heidän nyt kapinoida siellä tarpeekseen — kuolleitten kanssa —
(Naurua.) — Pieni vahinko sinulle tosin tulee…
LICINIUS (keskeyttäen.) Joutavia! Orjathan ovat nykyään halpoja. Ja pääasia on että tuollaiset yritykset tulevat perinpohjin kukistetuiksi.
VERUS.
Se on liian julmaa kohtelua! Se on väärin!
LICINIUS (jäätävällä kylmyydellä.)
Ne olivat minun orjiani. Tämän asian ei pitäisi liikuttaa muita!
VERUS (kiihtyen.)
Se ei ole yksin sinun asiasi, Licinius! Nuo kapinat syntyvät juuri
sentähden, että kohtelemme orjiamme tavattoman raa'asti ja julmasti.
Meidän pitäisi ajatella, että hekin sentään ovat ihmisiä…
Hänet keskeyttävät ivalliset ja vihastuneet
HUUDOT.
— Ihmisiä!
— Orjat ihmisiä?
— Verus on tullut hulluksi!
— Kuulkaa, kuulkaa!
FULVIUS (kumartaen sirosti naisille.) Anteeksi, jalot naiset, että minun täytyy vaivata teidän ihanasti punehtuneita korvianne niin sopimattomilla puheilla kuin orjista puhuminen on. Mutta tämä ystäväni pakottaa minut siihen. — (Tyynesti.) — Siis luvallasi, Verus: miten olet hankkinut orjasi?
VERUS (hieman hämmästyen.)
Minä olen ne … ostanut.