CRASSUS (nousee hiukan selvinneenä ja huutaa ylpeästi.) Roomalaiset! Kuulkaa minua! Minä vannoin äsken, ja maailma ei tule milloinkaan sanomaan, että Marcus Crassus on rikkonut valansa! Minä teen mitä lupasin. — (Kääntyen Liciniaan.) — Ja minä teen sen kaksinkertaisella innolla, kun minä samalla saan täyttää sinun tahtosi, oi jumalallinen Licinia!
ANICIUS (leikillisesti.) Kuin Curtius olisin minä valmis syöksymään Manalaan, jos minua odottaisi niin suloinen palkinto kuin sinua — sinä Fortunan lempipoika! Sillä tiedä, että Licinia on sinun palkkiosi!
Naurua.
Licinia punastuu ja painaa hämillään päänsä alas.
CRASSUS. Siitä puhumme sitten kun viimeinenkin kapinoitseva orja on kaatunut tahi riippuu ristillä. Hyvästi siihen asti! Hyvästi Licinia!
Poistuu.
ÄÄNIÄ.
— Minä tulen myöskin!
— Odota, Crassus…
— Nytkö hän jo lähti?
— Älkää lähtekö! Juokaamme!
— Mutta jos orjat tulevat tänne…
ANICIUS.
Miksi ne tänne tulisivat…?
VERUS.
Voitko tietää, Licinia, minne päin ne lähtivät sieltä?
LICINIA (vieläkin hämmentyneenä ja avuttomana.)
En … en… Ah, niin… Minä kuulin huutoja: Roomaan, Roomaan!