GARIZO. He tahtovat ryhtyä taisteluun omin neuvoin… Gannicus ja Castus valittiin johtajiksi — sinä et enää kelpaa! — (Kuohuissaan.) — Ja voitko ajatella mistä syystä? Niin, sinä et uskalla ryhtyä taisteluun — sinä aina vain peräydyt — sinä olet pelkuri!
SPARTACUS (vavahtaen kuin olisi saanut voimakkaan iskun.)
Pelkuri … sanoivatko he niin…?
GARIZO.
Sanoivat…
SPARTACUS. Pelkuri — pelkuri … Täytyykö minun vielä sekin kuulla…? Ja nuo miesparat … he menevät suoraan surman suuhun… Pelkuri! Miksi … miksi…?
GAROZO (lohduttaen.) Sinne jäivät kuitenkin vielä gallialaiset, jotka eivät meitä petä. Ja tuosta syytöksestä ei sinun tarvitse välittää: koko maailma tietää sen valheeksi!
SPARTACUS. Minä en välittäisi, jos ylimykset niin sanoisivat — mutta kun omat … omat… — (Äänettömyys.) — No niin, Garizo! Mene ja koeta säilyttää yksimielisyyttä — siksi kunnes tulee taistelu. — (Hiljaa.) — Se on kai oleva viimeinen.
GARIZO.
Minä menen.
Poistuu.
SPARTACUS (istuutuu jakkaralle, painaa päänsä käsiensä varaan;
kolkosti.)
Pelkuri… pelkuri… Miksi minä en saanut ennen kaatua…
LICINIA (heittäytyen polvilleen Spartacuksen eteen.)
Spartacus … minä rakastan sinua…