Miten monenlaisia ruumiita siinä olikaan! Jotkut näyttivät ummistuneine silmineen enemmän nukkuvilta kuin kuolleilta — luoti oli tappanut heidät silmänräpäyksessä. Toisten kasvot olivat kokonaan vääristyneet ja he tuijottivat eteensä hirveine, pyöreine silmineen kuin aaveet… Joidenkin ruumiit olivat koukistuneet luonnottomasti ja heidän suunsa olivat kamalasti ammollaan aivan kuin olisivat viimeiseksi kiljaisseet vihlovan huudon… Muutamien kasvot olivat niin murskana, ettei heissä ollut enää mitään inhimillistä — ja jotkut olivat kokonaan ilman päätä. Ja pari kertaa kannettiin paareilla ja kaadettiin hautaan jotakin niin muodotonta ja kauheata, että useat katsojat kääntyivät toisaalle tai peittivät kädellään kasvonsa…
Niin — sinne heidät vain ladottiin… Kun yksi rivi oli täynnä, ladottiin toinen päälle, aivan samalla tavalla kuin rannikoilla suolataan kaloja. Minä huomasin joidenkin kantajien silmissä kyyneleitä — lienevätkö kantaneet sinne veljiään, sukulaisiaan, tai uskollisia tovereitaan…?
Mutta mitään he eivät sanoneet. Hiljaisuutta häiritsi vain erään sotilaan ääni, kun hän laski kaatuneita sitä mukaa kuin heidät hautaan laskettiin. Hänen yksitoikkoinen äänensä kuului, kunnes kaikki, hiukan yli viisisataa miestä olivat haudassa. — Pahasti haavoittuneet, kuolevat ja upseerien ruumiit oli viety pois heidän ampumahaudoilleen.
Yhdessä me heidät sinne peitimme. Ja pian oli sillä paikalla vain suuri, musta kumpu — niinkuin siihen olisi muokattu vain hyvä puutarhamaa…
Eräs nuori luutnantti (ainoatakaan vanhempaa upseeria ei ollut mukana) astui kummun ääreen, paljasti päänsä ja puhui jotakin heidän kielellään. Lieneekö lukenut rukouksen, sitä en tiedä, mutta kaikki me paljastimme päämme.
Pitkän aikaa seisoimme äänettöminä. Ympärillä vallitsi kuolemanhiljaisuus. Vihdoin huudahti joku lujalla äänellä:
— Tänä yönä ja huomenna emme ammu toisiamme!
Ja tuo kolmituhantinen joukko huusi kuin yhdestä suusta:
— Emme! Emme!
Aamupuolella oli kaikki taas hiljaista. Valonheittimet oli sammutettu kummaltakin puolelta. Kuu vain loisti harmaansinisellä taivaalla. Sen kelmeässä valossa kiilsivät hopeisina piikkilankaesteet — ja niiden välillä näkyi suuri, musta kumpu.