Mutta ihmeteltävällä ponnistuksella hillitsi lapsi valituksensa ja tuskansa ja kuiskasi katkonaisesti:
— Isä, älä itke… Matti paranee sitten… oikein pian…
IV.
— Nyt ei ole siis mitään toivoa enää — kuiskasi mies raskaasti.
— On kyllä sattunut joitakin tapauksia, että tuollaisessakin tapauksensa on jäänyt elämään mutta ei siinä paljon toivoa ole, — puhui lääkäri matalalla äänellä.
— Kuinka kauan saattaa kestää, ennenkuin kuolee? — kysyi hän taas kolealla äänellä.
— Voi siinä mennä pari viikkoakin.
— Onko koskaan tapahtunut, että jalat olisivat tulleet liikuntakykyisiksi?
— Ei. Ne jäävät halpaantuneiksi.
Kun lääkäri lähti, seurasi mies häntä eteiseen, ja kun he olivat kahden, rykäisi hän pari kertaa ja sitten puhui rukoilevalla äänellä: