— Polttaa, isä…

— Isä antaa lääkettä…

Hän otti veronaalipullon, jota lääkäri oli määrännyt unen saamiseksi, kaasi lusikkaan kaksinkertaisen annoksen ja antoi pojalleen.

— Nyt Matti saa nukkua…

Valitukset tuntuivat hiukan heikoin miltä, lapsiparka sulki silmänsä.
Ja pieni käsi, joka piteli isän sormea, värähti vain silloin tällöin.

Mies katsoi häneen kauan, ja tietämättä niitä puhui kysyi hän hiljaa, värisevällä äänellä:

— Pidätkö sinä äidistä ja isästä…?

Pieni käsi puristi taas lujemmin hänen sormeaan, silmät aukenivat raskaasti, ja tuossa kärsivässä, syvässä katseessa näkyi vaan ihmettelyä ja rakkautta.

— Pidän… paljon, — kuiskasi hän vain huulillaan ja ummisti silmänsä.

Varpaillaan hiipi mies toiseen huoneeseen. Ja hänen hengityksensä oli muuttunut kuuluvaksi läähätykseksi, kun hän otti patruunalaatikon ja alkoi täyttää makasiinia.