— Sano nyt hyvästi Matille ja suutele häntä. Hänen on sitten parempi olla… Vaimo ei voinut pidättää kyyneleitä, kun hän polvistuen suuteli lastaan.
— Hyvästi nyt, pikku Matti! Äiti tulee heti…
Ja sitten kuiskasi hän hiljaa, tuskallisesti miehelleen:
— Voi, jospa hän jo pian pääsisi rauhaan…
— Ehkä hän jo pääseekin, — päätteli mies.
Ja vaimo meni.
* * * * *
Taas valtasi sama hädän ja tuskan tunne hänet, ja sydämenlyönnit koskivat kuin vasaraniskut. Hän katsahti peiliin ja pelästyi: hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin palttina, silmät tuijottivat loisteettomina syvällä kuopissaan ja ohimoille oli ilmestynyt harmaita hiuksia.
Ja kuoleva lapsi yhä valitti.
Kun mies meni vuoteen ääreen, haparoi tuo pieni, kuuma käsi taas hänen sormeaan ja heikko ääni kuiskasi tuskin kuuluvasti: