— Meinaatko sinä, äijä, ruveta ryppyilemään? Tuosta saat!
Ja hän iski Vanhalaa korvalle.
Vanhalan suuttumus kohosi korkeimmilleen. Hän koetti tavoittaa heitä, mutta samassa läheni ihmisiä ja veijarit luikkivat nopeasti tiehensä erästä kujaa myöten.
— Oh, te lurjukset! — huusi Vanhala vihan vimmassa.— Mitä tämä oikein merkitsee, kun ei saa rauhassa kulkea! Oo, — kyllä minä teille näytän!
Mutta poliisikamari oli aivan lähellä ja sen pihalla istui penkillä kolme rotevaa miestä. He olivat koko iltapäivän maanneet paitahihasillaan lehmusten suojassa ja kiroilleet kuumuutta. Nyt olivat he jo virkistyneet, — kunhan vaan olisi jotain tehtävää, ettei aika olisi niin jumalattoman pitkä!
Sillein kuulivat he Vanhalan kiukustuneet huudot…
Täyttä vauhtia saapuivat he paikalle, kun Vanhala parhaillaan kovaäänisesti manasi kiusaajiaan ja viittoili vihaisesti sinnepäin, mihin ne olivat paenneet. Hän oli niin kiihoittunut, että näytti paljon päihtyneemmältä kuin hän todellisuudessa olikaan.
Yksi poliiseista tarttui Vanhalaa kauluksesta ja sanoi mahtavasti:
— Jassoo! Vai te täällä rähisette juopuneena yleisellä maantiellä ja häiritsette järjestystä! Mars konttoriin!
— Tuota, tuota noin, — änkytti Vanhala. — Asia on niin, että se rupesi repelemään koriani ja tahtomaan olutta…