Hän lähti taas kotia kohden, mutta hänen mielensä muuttui yhä surullisemmaksi huomatessaan, että muutamat vastaantulijat katsoivat häneen kylmästi ja epäilevästi. Kun vaan olisi tullut edes yksi ihminen, joka olisi häntä ymmärtänyt, joka olisi katsein tai sanoin sanonut: »Kas tuossa on vanha työmies, joka on tehnyt paljon työtä». — niin olisi hän ollut valmis itkemään ilosta. Mutta ei, päinvastoin eräs hieno neiti, jota hän ei ehtinyt tarpeeksi kauas väistää, sanoi toverilleen halveksivasti:
— Ush! Tuokin haisi oluelle… Jokin vanha hampuusi tietysti!
Nuo sanat sattuivat suoraan hänen sydämeensä kuin kirvelevät piiskaniskut. Alakuloinen, surumielinen tunnelma hävisi kuin sumu myrskyssä — antaen sijaa voimakkaalle katkeruudelle. Hänen silmissään miltei musteni, hän seisahtui käytävälle ja tuijotti jäykin katsein neitien jälkeen. Mutta nämä eivät edes taakseen katsahtaneet…
— Vai hampuusi! — mutisi Vanhala. — Tietävätköhän tuollaiset hienohelmat mitä on työ… Ja mitä pahaa minä olen tehnyt, että minua noin solvataan…
Hän lähti uudelleen astelemaan ja hänen katkeruutensa lisääntyi. Hän muisti kaiken ylenkatseen, kaikki loukkaukset ja ilkeät sanat, jotka hän oli saanut syyttömästi niellä. Hän kertasi mielessään sen ankaran työn ja kurjuuden, jota hän oli saanut kokoa. Hänessä alkoi jokin kuohua, niinkuin astiassa, johon on kaadettu liian paljon joitakin väkeviä aineita. Hänen askeleensa kävivät nopeammiksi ja hän puristi lujemmin korinsa sankaa.
Hänen katkeruutensa kiihtyi yhä, kun hän muisti, että puupölkky oli unohtunut porttikäytävään, — nyt ei kotona ollut puita ruuanlaittoa varten. Hän huomasi repeytyneen housunlahkeensa, — ja hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. Hän kiukustui yhä enemmän, hän päätti ottaa huomenna kiven taskuunsa, — ja jos se silloin tulee, niin…
Näitä miettien oli hän vihdoin saapunut esikaupungin pölyiselle maantielle asti. Hän oli niin kiihottunut, ettei huomannut mitään. Hänen ohitseen ajoi hurjaa vauhtia auto, ja sen nostama pölypilvi peitti koko maantien kulkijoilleen näkymättömiin; hän sai kurkkunsa pölyä täyteen ja alkoi ankarasti yskiä.
Silloin tuli häntä vastaan kaksi hiukan juopunutta hulikaania. Toinen tarttui hänen korinsa sankaan ja ärjäsi röyhkeästi:
— Onko sulia tuossa korissa olutta?
— Mitä se sinulle kuuluu? — kysyi Vanhala suuttuneena. — Hellitä koristani!