Vanhalan kasvot olivat kuolonkalpeat, ja hän ojensi vapaana olevan kätensä kuin torjuakseen seuraavaa iskua, ähkyen:
— Auttakaa…
Poliisi tarttui Vanhalan harmaaseen tukkaan, tempaisten hänen päänsä eteenpäin, niin että ollut, suonikas niska paljastui ja sähähti petomaisin, riemuitsevin äänin:
— Sinä olet hiljaa!
Ja samassa hän iski kaikin voimin tuota laihaa niskaa kämmensyrjällään…
Vanhala retkahti selälleen, niin että takaraivo kolahti kivilattiaan. Hänen kauhusta pyöreät silmänsä alkoivat himmetä, hänen jalkansa liikahtelivat jonkun kerran hervottomasti, ja sitten hänen leukansa vain hiukan värisi…
Hänen likainen, kytketty kätensä näytti jääneen rumaan, kieroon asentoon, — aivan kuin se olisi kokonaan väännetty sijoiltaan. Mutta hän ei näyttänyt enää siitä välittävän.
Hän oli aivan rauhallinen…
* * * * *
Niin, — sellainen oli hänen syntymäpäivänsä…