— Eivät asiat toki liene niin hullusti.
— Selittäkää, herra kenraali!
— Se olisi kamalaa.
— Selittäkää ajatuksenne, herra kenraali! sanoi ylipäällikkö ja koputti hiukan pöytään vasarallaan. Ja esikuntapäällikkö alkoi salaperäisesti:
— Se vähäinen horjahdus, joka äsken tapahtui, voi saattaa koko perustuksen horjumaan ja vihdoin viedä romahdukseen; valtakunnan tukipylväiden alta on kannettu maata liian paljon.
Hän vaikeni hetkeksi antaen läpitunkevan katseensa liukua levottomasti tuijottavien miesten yli ja jatkoi tunteettoman kylmästi:
— Sotalakien mukaan ovat kaikki miehet syyllisiä. Jos siis ammutaan vain yksi, joka varmasti voidaan todistaa syylliseksi, niin salaliittolaiset näkevät heikkoutemme ja kapina leviää kuin kulovalkea. — Jos asetamme suuren joukon sotaoikeuden eteen, niin salaliitto saa aikaa valmistautumiseen sekä aihetta tehostettuun kiihotustoimintaan, ja te saatte nähdä, hyvät herrat, että tuomioita toimeenpantaessa syntyy kapina. Jos taas annamme kaiken olla sillänsä, niin salaliittolaiset olisivat aaseja, elleivät käyttäisi sitä hyväkseen — mutta heidän toimintansa osoittaa, että joukossa on nerokkaita miehiä. Otamme siis minkä tahansa näistä menettelytavoista, niin armeijaa uhkaa hajoamisen vaara. Ja kaikesta tästä huolimatta pitäisi heti julistaa ja aloittaa sota — sillä muutenhan se voi olla myöhäistä.
Hän vaikeni, ja kuulijoiden kasvoilla kuvastui neuvottomuus ja hermostuminen. Puhuja katseli heitä kylmän ja tunteettoman näköisenä — ikään kuin nauttien sanojensa vaikutuksesta.
Kuului käheitä, tuskastuneita huomautuksia:
— Tilanne näyttää todellakin synkältä.