Marcus katsahti ystäväänsä ihaillen Mutta kun hän vilkaisi taas kädessään olevaan julisteeseen, kysyi hän jännittyneenä:
— Mutta rangaistus…? Mitä he aikovat tehdä kapinallisille?
— Sitä en vielä tiedä, vastasi Antonius tuskastuen. — Lucaksen pitäisi tulla tänne ilmoittamaan. Katsos, meidän täytyy saada se tietää, ennen kuin julistus voidaan laatia — ja se myöhästyy, ellei hän pian tule… Hän keskeytti, sillä Lucaksen auto kuului seisahtuvan ulkopuolelle — sitten kuului eteisestä läheneviä kiireisiä askeleita.
TAISTELU.
"VIIMEINEN KEINO".
Pataljoonan uusi komentaja ratsasti edellä uljaalla rotuhevosellaan; hän näytti kylmältä ja pahaenteisen sulkeutuneelta. Komppanioittensa etunenässä marssivat luutnantit olivat myöskin tavattoman kalpeita ja äänettömiä — niinkuin astelisivat ammuttaviksi. Sotilaat eivät myöskään rupatelleet niinkuin ennen, toisinaan vain katsahtivat toisiinsa hämmästyneinä. Kulunut aamu oli kylläkin antanut siihen aihetta enemmän kuin tarpeeksi.
Ensimmäinen hämmästys kohtasi heitä päivän valjettua, kun he huomasivat piirittäjien poistuneen. Se kasvoi yhä, sillä kaikki oli samanlaista kuin muinakin aamuina. Aliupseerit kävivät ilmoittamassa, että kasarmiin oli saapunut uusi pataljoonan komentaja. Ja tämä oli ilmoittanut, että palvelus tulee tapahtumaan samassa järjestyksessä kuin ennenkin; ampumakentälle lähdetään siis entisen tavan mukaan kello yksitoista aamupäivällä.
Se sotilas, joka illalla oli rauhoittanut tovereitaan, marssi toisen komppanian keskellä ja virkkoi hillityllä äänellä:
— Kummalliselta tämä näyttää. Jääköhän todella kaikki sillensä? Jos niillä olisi aikomus ryhtyä rankaisuun, niin kyllä se olisi heti pantu alkuun.
— Niin sen täytyy olla.