— Olipa onni, että teimme sotilaskomitean lähetin neuvon mukaan!
— Oli se.
— Muuten olisi kaikki käynyt hullusti.
— Se vain on ikävää, että se aliupseeri kuoli.
— Miksi ne onnettomat siihen hyökkäsivätkin, ihan kuin sudet.
— Hyvä, että edes toinen paranee.
Näin he keskenään kuiskailivat.
Oli mitä ihanin syyspäivä. Aurinko helotti kirkkaansiniseltä taivaalta, tuntui miltei helteiseltä, kun ei vähääkään tuullut. Maantie oli samanlainen kuin kesälläkin; pöly peitti marssivat sisäänsä kuin keltaiseen pilveen, tarttui heidän hikisille kasvoilleen, tunkeutui kurkkuun…
Mutta he eivät tällä kertaa pölystä välittäneet. Jokaisen katseessa kuvastui sisäinen ilo ja ihmettely, kun kaikki näytti päättyvän näin — heidän jalkansa nousivat tavallista kevyemmin.
Ampumakentälle saavuttua sotilaat saivat tavallisuuden mukaan levähtää hetkisen. Uusi komentaja ilmoitti upseereille lähtevänsä tarkastamaan kenttää ja kannusti mustan oriinsa tuliseen laukkaan.