Kolmen minuutin kuluttua hän sähkötti salakirjaimilla hallitukselleen.
JÄNNITTÄVÄT HETKET.
Kello läheni puolta kahtatoista.
Antonius ja Marcus seisoivat äänettöminä pienen takaportin pielessä ja tuijottivat odottaen pimeyteen.
Antonius katsahti kelloaan, jonka taulu näkyi valoisana pimeässäkin, ja sanoi hiljaa:
— Kauan hän viipyy.
— Kunhan ei vain olisi onnettomuus tapahtunut? kuiskasi Marcus rauhattomasti. Taas he seisoivat pitkän aikaa äänettöminä.
— Ehkä meidän täytyy lähteä ilman? sanoi Marcus hiljaa.
— Ei, kyllä täytyy odottaa. Ajattele, jos emme saisi niitä lainkaan emmekä voisi auttaa tovereitamme. Nyt on sopivin aika…
— Mutta jospa ne huomataan koneessa? kysyi Marcus levottomana.