— Sen tähden minä olen ehdottanut sinulle varaöljysäiliötä, huomautti
Antonius. — Siitä ei kukaan ymmärrä koskaan etsiä.
Marcus oli pitkän aikaa sanaton ihmetyksestä; hän muisti, miten Antonius oli yllättänyt hänet kerran toisensa jälkeen. Mutta hän ei nytkään ollut pahoillaan, tarttui vain ystävänsä käteen, puristi sitä lujasti ja sanoi vilpittömästi ihaillen:
— Veli! Minä olen ollut aika tomppeli! Mutta onpa hyvä, että sinä edes…
— Ahaa! Tuolla hän tulee!
Pimeydessä kuului hiljainen, kumea jyrinä, ja panssariauton tumma hahmo eteni hitaasti heitä kohden seisahtuen pienen matkan päähän portista.
He menivät auton viereen: siitä astui ulos toveri B. ja kuiskasi hiljaa:
— Voidaanko ne heti viedä lentokoneisiin?
— Voidaan, vastasi Antonius ja lisäsi kuin lievästi moittien.
— Kauan sinä viivyitkin.
— En uskaltanut ajaa nopeasti — olisivat voineet räjähtää, hän puolusteli hämillään.