Silloin tapahtui jotakin uskomatonta, yliluonnollista: salin täytti kammottava, sokaisevan sinikirkas leimahdus, sadat sähkölamput himmenivät näkymättömiin: sitten kaamea räjähdys, palatsi vavahti perustuksia myöten — kaikki ikkunat särkyivät siruiksi…
Ja sitten alkaa kuulua joka puolelta samanlaisia räjähdyksiä. Koko kaupungin ikkunat lentävät sirpaleiksi, ja sanomaton kauhu valtaa ihmiset; he eivät tiedä mistä nuo räjähdykset syntyvät — tuntuu kuin aukeaisi maa joka puolelta. Juopuneet selviävät humalastaan, bordellien asukkaat lemmenhuumauksestaan, puolialastomat tanssijattaret taukoavat tanssista ja jäävät kalpeina paikoilleen. Ja äkkiä sammuvat koko kaupungin sähkövalot — sähkölaitos on räjähtänyt ilmaan. Jossakin, luultavasti linnoituksessa, jyrähtää muutamia tykinlaukauksia, mutta niiden ääni häipyy heti räjähdysten pauhuun.
Pääministerin juhlasali näyttää kamalalta, mutta vielä kamalammilta näyttävät vieraat. Hyydyttävä kauhu on jäykistänyt heidän kielensä, koko olemuksensa; räjähdysten ilmanpaine jyskyttää heidän ruumistaan kuin raskaat moukariniskut, kaameat välähdykset sokaisevat heidän silmänsä… Voimakkaimmat miehet seisovat vielä lattialla äskeisillä paikoillaan, toiset istuvat tuoleilla kumartuneina, silmät suljettuina, painaen käsillään korviaan; muutamat ovat horjuen hiipineet ulos. Naiset ovat tarrautuneet miehiinsä, sulhasiinsa, rakastajiinsa hukkuvien suonenvedon tapaisella voimalla; näkyy pyörtyneitä ja kauhusta vapisevia olentoja, jotka ovat peittäneet päänsä kuin jäniksenpojat vaaran uhatessa — kuuluu tukahtunutta voihkinaa, vaikerrusta ja epätoivoisia rukouksia. Ja eräs hyvin hieno nainen tunkeutuu nelinryömin suuren pöydän alle — aivan kuin loistavahöyheninen, ammuttu lintu, joka viimeisillä voimillaan koettaa paeta pensastoon kuolemaan.
Esikuntapäällikkö on istahtanut nojatuoliin; ja jännittäen äärimmilleen ajatuskykynsä hän käsittää, että nuo kauheat räjähdykset lähenevät joka puolelta.
Taas pysähtyy ajatus; tylsänä hän tuijottaa kaupungin suurkirkon kupolia, joka leimuavassa kajastuksessa kohoutuu mahtavana ja ylpeänä taivasta kohden.
Mutta silloin leimahtaa entistä kauhistuttavammin, ja ylös ilmaan syöksähtää jotakin muodotonta, mustanpunaista; niinkuin kirkon paikalle olisi äkkiä auennut raivoava tulivuori — eikä sitten enää ole kirkkoa.
Äkkiä kuuluu takaapäin matalaa naurua. Se on kuin merkki…
Räjähdys tukahduttaa moniäänisen, kaikkialta kuuluvan purskahduksen.
Mutta kun sattuu muutaman sekunnin väliaika, tuntee esikuntapäällikkö hiustensa nousevan pystyyn.
Epäinhimillinen hohotus — harakkain inhottava räkätys, vihlovan kimeä uikutus, kuolevien hevosten hörhötys — kaikkein kammottavimmat, eläimelliset äänet kaikuvat hänen ympärillään.