— Pois! Pois! — No menkööt sitten päät poikki!
Marcus kuuli Julian pelästyneen kirkaisun, näki Juliuksen menevän tytön luokse, katsahti vielä kerran joukkoon ja tarttui kampiin mutisten:
— Ei auta — ehkä jo pääsenkin…
Silloin hän näki kauempana edessään putoavan jotakin, ja samassa kuului omituista suhinaa — aivan yläpuolelta.
Marcus sulki silmänsä, ja aivoissa välähti: pommi!
Samassa silmänräpäyksessä kuuluikin kummallinen mätkähdys, hän aukaisi silmänsä — ja aukealla paikalla oli läjä punaisia, painettuja lentolehtisiä.
Edemmäksi oli pudonnut jo aikaisemmin; sieltä kuului huutoja, ilohuutoja. Julius hypähti alas ja heitti Marcuksen syliin kokonaisen tukun noita lehtisiä.
Marcus oli lukenut vasta pienen osan, kun hänen korvissaan oli kuuluvinaan kummallista huminaa. Hän katsahti sivulleen — ja aivan kuin hämärän lävitse hän näki huutavia, juoksevia ihmisiä, jotka kaikki tahtoivat saada lukeakseen noita papereita. Oudon tunteen valtaamana hän nousi seisoalleen ja alkoi heitellä julisteita kiihtyneeseen ihmisjoukkoon.
— Lentäjä, lentäjä! Lukekaa!
— Lentäjä! Lukekaa pian!