— Ei ei! puhui insinööri karmivan katkerasti. — Ei tietystikään syyttä! Mutta tuo ihmisjoukko on aivan varmasti ruvennut mellakoimaan! Hyökännyt jonkun poliisin tai palkkasoturin kimppuun! Täkäläisten palkkajoukkojen päällikkö on todellinen kyky siinä suhteessa!
Osa ihmisjoukoista oli kääntynyt toisille sivukaduille ja palasi takaisin — kaikki tiet oli tukittu!
Silloin näytti hurja raivo valtaavan ihmiset. Villisti huutaen tuo mahtava joukko lähti juoksemaan valtakatua myöten — se näytti pauhaavalta hyökyaallolta, joka vyöryy yli maitten särjettyään patonsa.
Mutta silloin yhtyi konekiväärien kuoroon vielä tykkien terävä jyrinä…
Marcuksesta tuntui ensin, ikään kuin olisi nähnyt eilisiltaisen näyn — mutta hän ymmärsi heti, että tämä oli sata kertaa hirmuisempaa! Eilen olivat kaikki marssineet laulaen eteenpäin, mutta tuolla oli naisia, vieläpä lapsiakin ja… Julia muuttui lumivalkeaksi, ja insinööri puri hammastaan — alhaalla tapahtui nopeasti kauheita.
Joukon alkupää koetti seisahtua, ihmiset huusivat kohotetuin käsin — mutta takaapäin ryntäävä joukko ei kuullut, ei käsittänyt… Se painoi lumivyöryn voimalla, heidän täytyi mennä eteenpäin — ja kaatua tykkien ja konekiväärien säälimättömään tuleen — yksikään ei edennyt.
Lopulta alettiin huomata, että jotakin oli hullusti — joukko pysähtyi.
Nyt se haarautui sivukaduille. Mutta silloin muuttui näytelmä uskomattomaksi, sekavaksi painajaisuneksi. Kaikkia katuja myöten lähenivät panssariautot turvatonta joukkoa kohden — aivan kuin suunnaton puristuskone, joka syleilyssään murskaa kallionlohkareet, ratakiskot — kaikki…
Joukko puhkesi hirvittävään hätähuutoon, syöksyen sinne tänne mielettömän kauhun vallassa — aivan kuin sutten piirittämä lammaslauma. Se koetti tunkeutua porteista mutta edessä oli vain rautaportteja — ja kaikki suljettuja! Hotellinkin huvipuistoon johtava portti kajahteli iskuista, kumisi tuskanhuutojen säestämänä ikään kuin jokin kaamea kuoleman kello. Mutta turhaan, turhaan!… Koneiden jyrinä ja särinä vain kiihtyi yhä kauheammaksi, niiden ristituli alkoi tehdä pöyristyttävää jälkeä. Ne lähenivät yhä aseetonta joukkoa hiljalleen — kuin julmat jättiläishämähäkit, jotka ahnaina ja säälimättöminä lähestyvät verkkoihin takertuneita uhrejaan…
Mutta nyt Marcus muuttui kalman kalpeaksi, hypähti seisoalleen, huudahtaen päättävästi: