Mutta insinööri tarttui hänen käsiinsä ja sanoi lempeästi:
— Rakas, pieni ystäväni! Te ette saa estää häntä; ajatelkaa — hän voi ehkä pelastaa kymmenientuhansien ihmisien elämän!
— Niin, niin…
Julia oli kauhean tuskan vallassa: jospa ne ampuvat hänet…? Hän putoaa — koneineen — ooh! Mutta jos hän voi pelastaa heidät…? Se olisi suuri hyvätyö.
Kuin unessa hän tunsi, että insinööri kääri paksun huivin monin kerroin hänen päähänsä. Hän alkoi hirveästi vavista.
— Älkää nyt! Olkaa vain rauhallinen… Tulkaa toiseen huoneeseen!
— Ei, minä tahdon nähdä, kuinka hänelle käy! huudahti Julia kiihkeästi ja meni ikkunan ääreen.
Julia katsahti ylöspäin — ja siellä, huimaavan korkealla näkyi hänen rakastettunsa kone!
— Se on pian kohdalla… Tulkaa siis hiukan sivuun — koska hän tahtoi!
Insinöörin ääni tuntui vapisevan jännityksestä ja hän tarttui Julian käteen, vetäen tämän ikkunanpielen taakse.