— Kyllä. Luoti on lävistänyt vain oikean keuhkon ulkosyrjältä.
Vieläkin Marcus seisoi hetkisen. Mutta sitten hän rajun riemun ja liikutuksen valtaamana yht'äkkiä syöksähti leikkauspöydän ääreen ja suuteli tiedotonta Juliusta poskelle, puristi lääkärien kättä — puhuen nopeasti, omituisen vieraalla äänellä:
— Veljeni — mikä onni! — Hyvät herrat! Olen teille ikuisessa kiitollisuudenvelassa…
— Te olette tehnyt meille niin suuren työn, ettemme voi sitä koskaan korvata! puhui eräs nuori lääkäri liikuttuneena.
Mutta Marcus oli jo Julian luona, hän syleili niin rajusti tyttöä, että tämä tuskin voi hengittää — ja suuteli häntä kuiskaten riemukkaasti:
— Rakas… Rakas… Nyt on kaikki hyvin.
Hetken kuluttua tuli sama nuori lääkäri lähemmäksi ja sanoi:
— Huomenna hän jo voi verraten hyvin! Illalla voitte tulla häntä katsomaan. Minä lähden etsimään hänelle vain jonkin rauhallisen paikan.
— Sitten me myös tulemme ulos! huudahti Marcus.
Kun Julia ja Marcus käsi kädessä ilmestyivät portaille, hämmästyivät he suuresti: suunnaton, odottava väkijoukko tervehti paviljongin edustalla heitä äänekkäällä riemuhuudolla.