Kun opas ilmoitti tulijat, nousi pöydän äärestä vanha valkopartainen mies.
Marcus hämmästyi nähdessään, miten kevyesti ja joustavasti tuo mies asteli häntä vastaan; solakka vartalo oli aivan suora — ja silmät loistivat kuin nuorukaisen! Hän oli kansainvälisen sihteeristön puheenjohtaja; toinen oli sikäläisen sotilasliiton johtaja, jonka luokse Marcuksen piti juuri lähteä.
Marcus oli jo lentokentällä kuullut, että kaikki lentäjät olivat yhtyneet vallankumoukseen. Nyt hän sai tietää, että hallitus oli epäillyt niiden uskollisuutta ja salaa harjoittanut ehdottomasti kuuliaisen joukon, joka sitten pani toimeen kauhean hävitystyön. Vain muutamat palasivat retkeltään; heidät vangittiin laskeutuessaan kentälle — ja kaksi heistä oli menettänyt järkensä.
Valkopartainen mies kysyi järkyttyneenä, miten kaikki oli tapahtunut, mutta vilkaistuaan kelloaan hän pyysi Marcuksen kertomaan kaiken alkavassa kokouksessa. Hiukan epäröityään Marcus lupasi kertoa.
Marcus hämmästyi astuessaan äärettömään saliin, jossa oli kolmekymmentäviisi tuhatta istumapaikkaa. — Se oli sivukäytäviä myöten täynnä. Hän katsahti ulos ikkunasta: laaja tori, sivukadut — kaikki näytti olevan yhtä ainoata tummaa ihmismerta. Ulkomaalaisille oli varattu paikat lähelle puheenjohtajaa, ja Marcus istahti seuralaistensa ja sotilasliiton puheenjohtajan kanssa kolmannelle penkkiriville.
Puhujalavan edessä oli suuri; gramofonintorven tapainen laite; hänen vierustoverinsa selitti, että äskettäin parannetun äänenvahvistimen ja johtojen avulla voitiin sen välityksellä ulkona kahdessakymmenessä paikassa seurata kokousta yhtä hyvin kuin salissakin!
Äkkiä kajahti parvekkeelta mahtavan orkesterin esittämänä Marseljeesi — ja kolmekymmentäviisi tuhatta ihmistä ponnahti seisomaan.
Marseljeesi!
Marcus muuttui liidunvalkeaksi, kuullessaan tällaisella hetkellä tuon tuhansien katusulkujen laulun. Hänen ruumiinsa kylmeni, kun hän muisti, miten työmiesjoukot toissapäivänä kuolivat tuo laulu huulillaan. Hänen aivoissaan välähti kuin tulenliekkinä: niin ovat sadattuhannet, miljoonat nimettömät sankarit kuolleet, uhranneet henkensä vapauden puolesta maailman vallankumouksissa — eikä kukaan tiedä edes heidän hautojensa paikkaa. Keskiosan synkän surullisessa kohdassa hän oli miltei kuulevinaan miljoonien kuolinkellojen äänen, kahleiden kalinan ja omaisten vihlovan itkun.
Kansainvälisen sosialistisen liiton sihteeri nousi puhujalavalle, lausuen kolmella kielellä kaikki tervetulleiksi. Hän selitti lyhyesti, että Kansainvälinen sihteeristö ja Sotilasliiton edustajat oli kutsuttu koolle uhkaavan sodanvaaran takia, mutta että kaikki eivät olleet vielä ehtineet kokoukseen, kun oli saapunut tieto siitä kamalasta tapauksesta, joka oli herättänyt koko maailman: kaikkialla soivat tällä hetkellä vallankumouksen torvet.