— Oi ystäväni — nyt minä alan aavistaa! huudahti Marcus kuin heräten.
— Sinä puhuit salaliitostakin — oletko sinä —?
— Veljeni! keskeytti Antonius nopeasti. — Sinä saat kyllä pian tietää paljonkin! Mene nyt kotiin, ja jos sinulla on valokuvia tai jotakin muuta häneltä, niin polta heti kaikki.
Marcus kalpeni ja sanoi hätäisesti:
— Voi minua aasia, kun en ole hävittänyt!
Hän hyökkäsi ulos.
Kaksi päivää Marcus odotti kuumeisen jännittyneesti jotakin tietoa tai vangitsemista — mutta ei mitään.
Silloin hänelle selveni koko juttu.
Antonius tuli eräänä yönä salaa hänen luokseen ja kertoi, että yksi vangituista, eräs insinööriupseeri oli päässyt vapaaksi, kun oli voinut todistaa olleensa kokonaan toisessa kaupungissa. Upseeri oli kertonut, että tutkintohuoneeseen tuotiin kaunis, nuori nainen ja kysyttiin, tunsiko hän tätä. Tämä upseeri oli hyvin samannäköinen kuin Marcus — urkkija oli siis erehtynyt! Antonius oli sitä mieltä, että Marcus kuitenkin vangitaan.
Se tapahtuikin seuraavana yönä. Hänet kuljetettiin päävahdin vankilaan.
Kaksi ensimmäistä päivää Marcus oli verraten tyyni.