— Mitä ne mahtavat tehdä hänelle? kysyi Marcus käheästi.
— Älä ole levoton, ystäväni, puhui Antonius lohduttaen. — Se on kyllä totta, että paljon viattomia on nykyisen taantumuksen aikana tuomittu elinkautiseen pakkotyöhön, jopa teloitettukin. Mutta hän on nuori nainen, jota ei pidetä kovin vaarallisena. Kun häntä vastaan ei ole mitään todisteita, niin hän luultavasti pääsee jonkin viikon tai kuukauden kuluttua vapaaksi.
— Mutta miksi hänet on vangittu?
— Oletko sinä esiintynyt hänen kanssaan ulkona kaupungilla? kysyi
Antonius.
— Vain muutaman kerran ja silloinkin aina illalla.
— Siinähän syy sitten onkin! huudahti Antonius. Urkkijat ovat seuranneet teitä. Juuri tuollaisesta syystä on vangittu viime yönä paljon nuoria naisia ja heidän seuralaisiaan. Ole siis valmis — sinut vangitaan myöskin.
— Siitä en enää välitä, kunhan vain päästäisivät hänet vapaaksi.
— Miten työsi on menestynyt? kysyi Antonius äkkiä jännittyneenä.
— Jospa olisin saanut rauhassa työskennellä, niin luulisin onnistuvani. Mutta en ole voinut ajatella mitään, sen jälkeen kuin hänet vangittiin.
— Älä menetä toivoasi, Marcus, kaikki saattaa muuttua kokonaan toiseksi! lohdutti Antonius salaperäisesti.