JOUKKOHAUTA.
Marcus heräsi vasta puolenpäivän aikaan ja lähti kiireesti lentokentälle.
Siellä hän sai kuulla hirveän uutisen.
Varhain aamulla oli kaupungissa taas vangittu paljon ihmisiä: upseereita, sotilaita, siviilihenkilöitä ja naisia ja viimeksi mainittujen joukossa oli Aurelia.
Marcus muisti Aurelian puheet ja kauhistui: jos hän on puhunut toisillekin samoin, ja se tulee tietoon, niin…
Hän otti auton ja ajoi hurjinta vauhtia ystävänsä luokse. Kiihkeästi hän tarttui Antoniuksen käteen ja kysyi, tiesikö tämä mitään yksityisseikkoja ja mitä pitäisi tehdä Aurelian vapauttamiseksi.
Antonius ajatteli hetkisen ja sanoi hiljaa:
— Ei mitään — nyt vielä.
— Ei mitään! Mutta sehän on kamalaa! huudahti Marcus kiihtyen.
Antonius kertoi, että sotaministeriön urkkijalaitos kyllä aavisti sotilassalaliiton olemassaolon; mutta se ei ainakaan vielä ollut päässyt siitä selville, koska nytkin on vangittu vain muutamia apulaisia — loput sivullisia. Aurelia oli myöskin apulainen, mutta häneltä ei löydetty mitään.