Vain niin! Niinkö sitten käy? Hän kuolee täällä unohdettuna kuin koira! Vankilanpäällikkö päästää röhöttävän paholaisnaurunsa — ja ne, jotka ovat kiduttaneet Aureliaa tuolla helvetin esikartanossa, saavat olla rauhassa,
— Ei! sähähti Marcus hiljaa, ja hänen ajatuksensa jatkuivat edelleen.
Marcus oli miltei näkevinään, miten yleisesikunnassa joku tupakoitaessa ilmoittaa hänen kuolemastaan, toinen hieraisee tyytyväisenä käsiään ja sanoo iloisesti:
— Olipa hyvä, että hän ehti valmistaa sen keksintönsä Nyt meillä on parhaat lentokoneet!
— Ja kaikki ennätykset!
Hänen isänsä murhaajat naureskelevat vahingoniloisesti, että meillä on nyt paras lentokone! Pysykööt nyt loitolla sekä sisäiset että ulkonaiset viholliset!
— Helvetin nimessä — ei!
Koko vankilassaoloaikansa hän oli tuntenut vihaa ja katkeruutta — mutta sellaista kylmää, kivikovaa vihaa kuin nyt hän ei koskaan ennen ollut tuntenut!
Hän tunsi saavansa siitä loppumattomasti voimaa. Hän tiesi, että vankilan viranomaiset mahdollisesti ilkkuvat hänen lakkoaan — senkin hän päätti kestää, hän odottaa vain tyynesti, kunnes pääsee pois.
— Minä en tule mitään unohtamaan, hän mutisi hiljaa.